Arvoisa lukijani ja asiakkaani,

Tammikuun 31. päivä 2013 Microsoft lopetti 29,99 Euron Windows 8 – päivitystarjouksen mistä tahansa Windows-versiosta uusimpaan Windows 8 Pro -versioon. Nyt on moni huomannut että päivitys onkin jo toista sataa Euroa. Samalla yrityksissä ja kotikäytössä on huomattu että Windows 8 tulee oletuksena uusissa koneissa.

Windows 8 perusnakyma

Olen käyttänyt Windows 8 pääkoneenani ja kaikki Windowsin pikanäppäimet toimivat ihan samalla tavalla kuin Windows 7-koneessa. Tottakai muutos on suuri Windows XP – käyttäjille mutta niin se on myös Office 2003 – käyttäjille jos sieltä hyppää Office 2010 – versioon.

Tämä trendi on hyvin luonnollista koska kaikissa muissakin laitteistotoimituksissa ja ohjelmistoissa toimitetaan aina uusinta versiota. Näin tapahtuu myös Maceissä, Applen puhelin- ja tablet-tuotteissa kuin Linuxin eri versioissa. Lisäksi nyt on aloitettu myös uusimman Microsoft Office 2013:n toimitukset.  Eli asian kanssa on vaan elettävä, ethän saa enää Nokian vanhoja malleja kännykäksikään?

Microsoft Office 2013 ja Microsoft Office 365 – mitä uutta?

office2013

Microsoft Office on siirtynyt myös pilveen. Versionumeroina käytetään 2013 – versiota ja lisäksi hieman sekavasti myös Microsoft Office 365 – nimeä eri versioina. Ideana on se että versionumero hukkuu seuraavien vuosien aikana ja me jokainen, niin yksityishenkilöinä kuin organisaatioita, hankimme sen kk-kustannuksena ja tällöin on aina mahdollista käyttää viimeisintä versiota. Tottakai voit ostaa Officen version pakettina mutta eri lisensiointivaihtoehtoja kannattaa katsoa jos se olisi omalle organisaatiolle sopivin.

Tarjolla ovat seuraavat paketit:

  • Microsoft Office 365 Home Premium
  • Microsoft Office Home & Student 2013
  • Microsoft Office Home & Business 2013
  • Microsoft Office Professional 2013

Jos haluat koneeseesi Outlook 2013 clientin, sen vaatimukset ovat sitten seuraavat:

  • Windows 7 SP1 (32-bittinen tai 64-bittinen)
  • Windows 8 (32-bittinen or 64-bittinen)

Ota tämä huomioon MS Office 2013 – päivityksissä siis (Word 2013, Excel 2013, Powerpoint 2013 ja Outlook 2013). Windows XP- ja Vista-koneille tulee mielenkiintoinen tilanne, MS Office 2010 – paketin myynti loppuu ja päivityksen osalta pitää samalla päivittää ja/tai vaihtaa XP- ja Vista-koneiden käyttöjärjestelmä samalla. 

OWAssa off-line käyttömahdollisuus MS Office 365:n päivityksen myötä

Outlook Web App (OWA) muuttuu radikaalisti maaliskuussa 2013. Ne ketkä ovat käyttäneet @outlook.com tiliä tai päivittäneet hotmail-tilinsä uudeksi versioksi, heille tuttu. Lisäksi Windows 8:n mukana tuleva oma sähköpostiohjelma on samantyylinen ja saman oloinen. Asettelu itse asiassa mukailee Outlook 2013 -työasemasovellusta, pois lukien työasemasovelluksen valintanauhat (Ribbon Tools).

Minusta henkilökohtaisesti yksi todellinen uutuus myös on tarjolle tulva offline käyttö selaimella:

OWA_offline_kaytto

Microsoftin oman infon mukaan offline-ominaisuuden pitäisi toimia parhaiten Windows 7- ja Windows 8 – koneissa joissa selaimena Internet Explorer 10, Safari 5.0.6 ja/tai Chromesta versio 18 tai uudempi – selain.   Macin OS X:n uusimman käyttöärjestelmän osalta Safari ja  Chrome ainakin tuettuja ja Linux-laitteissa Chrome tuettuna. Tällä hetkellä kuitenkaan Mozilla Firefoxilla offline-käyttöä ei vielä tueta. Mobiililaitteissa Outlook Web Appsin (OWA) uusi versio toimii iOS 5 –laitteissa (alkuperäinen iPad ei ole tuettu), Android 4.x –laitteissa sekä luonnollisesti kaikissa Windows 8 -tableteissa. 

Ne kenellä on Microsoft Office 365 käytössä, tai siis Elisa Toimisto 365 tai Sonera Toimisto 365, saavat päivitykset automaattisesti kevään aikana kun palvelimen pää päivittyy Microsoftin toimesta Hollannin ja/tai Irlannin konekeskuksissa.

ET – erityistoimeksiannot

Edelleen olen pitänyt kiinni siitä että  nettisivuiltani ei löydy asiakkaiden nimiä. Tämä pätee edelleen enkä usko että tämän asiakkaan nimi myöskään selviä suoraan:

profiili esimerkki

Kuten edellisessä asiakasinfossa mainitsin, tällaiset tapaukset jääköön edelleen minun ja asiakkaan väliseksi kuinka selostin ko. asian. Kyseessä oli alunperin kiintolevyn palautus ja siitä saatujen tiedostojen ja Outlookin PST-tiedostojen + sähköpostisanomien palautus viimeiseltä viideltä vuodelta. Datan siirto Windows 7 – ympäristöön onnistui ok mutta erityistoimeksinnot ovat siis laidasta laitaan, eikö vaan? 

Kuinka palautan sanomat jotka olen poistanut Poistetut kansiosta Outlookissa?

Näin voi siis käydä, ja on käynytkin. Ajatuksissasi siivoat postilaatikon kansioita ja menee asiakkaan kansio ja sen alla olevat asiakkaan alikansiot samalla kertaa. Ja ehdit vielä käydä siivoamassa Poistetut/Deleted Items kansion Outlookissa. Eihän näin kenellekään koskaan käy myös Tiedostonhallinnassa? Jos ko. tapahtumaketju sattuu, ota yhteyttä.

SuoraanPilveen?

Käytän IT auditoinnista nimitystä SuoraanSuoneen mikäli se tehdään erilaisilla teknisillä apuvälineillä. Asiakkaat kysyvät lisäksi pilvipalveluista – kannattaako meidän ylipäänsä siirtää jotain yrityksemme asioita pilveen, konesaleihin tai muualle kuin oman yrityksen tiloihin? Olen laittanut monesti fläppitaululle ko. asian suhteen kysymysmerkin koska ensin kannattaa miettiä asiaa. Siksi käytän ko. erityistoimeksiannosta nimitystä SuoraanPilveen? – auditointi tai tarkastus. Lue pääsivulla oleva SuoraanPilveen? – artikkeli aiheesta.

Mitä muuta kevään 2013 aikana?

Pilvipalveluita on mainostettu erilaisiin käyttötarkoituksiin mutta kannattaa miettiä asiaa kerran tai pari. IT auditoinnin avulla voidaan selvittää mikä on nykyinen tilanne, mitä halutaan ja mitä on mahdollista. Samalla käydään läpi eri vaihtoehtoja ja otetaan huomioon myös älypuhelimet, tabletit ja muut vaihtoehdot jos niille tarvetta.

ET – erityistoimeksiannot jatkuvat edelleen ja ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä. Sovelletaan sekä uutta että vanhaa, hyvin toimivaa tekniikkaa mahdollisimman käytännöllisesti siis.

terveisin Jari

Jari Harju
jari.harju(at)doaudit.fi | +358 40 566 8833

DoAudit Oy
Lentokentäntie 75, 53600 Lappeenranta | https://www.doaudit.fi |

// IT auditointi & erityistoimeksiannot // haastavien IT-ympäristöjen konsultointia // Windows & Mac, tabletit ja älypuhelimet // tietoliikenne ja Computer Forensics